Veikkaus SLU YLE Infront Sports Opetus- ja kulttuuriministeriö Helsingin kaupunki WDC Urheilutoimittajain liitto
Etusivu » Palkitut » 2012 » Vuoden valmentaja  
13.01.2011

Minna Kauppi: On aika kiittää!


Minna Kauppi, vuoden urheilija

Urheilu huipulla on vaihtelevaa tuulen tuiverrusta. Pitää olla valmis antamaan kaikkensa, mutta pitää myös olla valmis siihen, että kaikki on ollut lähes turhaa. Pettymysten hetkellä unohtuu välillä se, minkä takia viettää tunteja ja vuosia lenkkipoluilla, jos kerran kuitenkin sillä hetkellä, kun pitäisi olla parhaimmillaan, piirtää GPS-seurantaan pelkkiä piruetteja.

Voiton hetkellä onkin sitten ihan eri maailmassa. Hymy ei ota loppuakseen ja tuntuu välillä jopa käsittämättömältä, miten kaikki voikin välillä mennä niin nappiin. Uskomattomien urheilukokemusten lisäksi voi yllättyä suuresti myös siitä, miten isoja tunteita urheilu herättää muissa ihmisissä ja, miten tärkeää se loppujen lopuksi on.

Valinta Vuoden urheilijaksi oli minun ajatuksissani ja tavoitteissani epärealistinen. Olen menestyksieni hetkillä saanut toki paljon kiitosta, tukea ja hehkutustakin, mutta mielessäni en edes uskaltanut toivoa, että tuo titteli joskus kohdalleni osuisi.

Kun kuulin, että minut kuitenkin valittiin vuoden 2010 urheilijaksi, menin kerrankin lähes sanattomaksi. Olo oli jotenkin epäuskoinen enkä tiennyt, mitä päässäni pyöri. Luultavasti siellä ei hetkeen pyörinytkään mitään.

Nyt hieman asiaa pohtineena ja sekaisin tuntein tiedän kuitenkin, että on aika kiittää. On aika kiittää toimittajia arvostuksesta, jonka koen erityisen tärkeäksi omalle lajilleni ja tätä kautta myös muille suunnistajille. On myös aika kiittää kaikkia läheisiä, ystäviä, yhteistyökumppaneita ja muita matkani varrella minua tsempanneita. Tämä valinta on iloksi ja kunnioitukseksi meidän yhteistä työtämme kohtaan.



Takaisin || Arkisto

Hall of Fame

Pääyhteistyöyritykset

Ilta-Sanomat
Luottokunta
Pohjola
SporttiPassi


Puustelli Niemi Scandic Masku

Palveluyhteistyöyritykset




Halti Hartwall


Iskelmä eastway Entre Sitefactory


Aspo Sponsor Insight
© Suomen Urheilugaala Ulkoasu ja rakennesuunnittelu: Gorm / Event Management Group Oy || Tekninen toteutus: Sitefactory Oy