Veikkaus SLU YLE Infront Sports Opetus- ja kulttuuriministeriö Helsingin kaupunki WDC Urheilutoimittajain liitto
Etusivu » Palkitut » 2012 » Urheilukulttuuriteko  

Urheilukulttuuriteko

Urheilu ei ole vain hikeä, iloa, kyyneleitä, maaleja, pisteitä, sekunteja tai senttejä - urheilua voi jalostaa tai laajentaa myös laajemmasta näkökulmasta palkinnon arvoisesti.

Ari Koivu ja LiiKe ry
Jo kymmenen vuotta toiminut suomalainen liikunnan kehitysyhteistyöhön keskittyvä kansalaisjärjestö, jonka johtohahmon innostavasta ja huolehtivasta persoonasta välittyy vilpitön auttamisen halu, järjestö motivoi kehitysmaiden lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla samalla edistäen tasa-arvoa, työllistymistä, terveellisiä elämäntapoja ja HIV-valistusta järjestämällä liikunnallista koulutusta, seminaareja, tapahtumia, turnauksia ja tietoiskuja sekä tuottamalla liikunnallista kirjallisuutta kehitysmaiden käyttöön.

Lisätietoja » 

Muut ehdokkaat

  • Lahden Kortteliliiga ry
    Runsaan 40 vuoden aikana massiiviseksi 15-75 vuotiaiden harrastesarjatoiminnaksi paisunut paikallista yhteisöllisyyttä vahvistava urheilukaupungin ilmiö, jonka jäsenmäärä on kasvanut lähes 4.000 henkilöön, mukana eri lajeissa on yli 450 joukkuetta, jotka pelaavat vuosittain yli 5.000 ottelua, lajivalikoima on laaja perinteisistä joukkuelajeista uudempiin yksilölajeihin; beach volley, jalkapallo, kaukalopallo, lentopallo, rullakiekko, salibandy, biljardi, bowls, curling, kyykkä, mölkky, petankki, squash, tennis ja texas hold´em sekä erotuomaritoiminta.
    Lisätietoja »
  • Maaninkavaara-näytelmä, pohjautuu Miika Nousiaisen romaaniin, rooleissa Jukka Puotila ja Marja Salo, ohjaus Minna Leino
    Suosittuun kirjaan perustuva näytelmä urheiluun intohimoisesti suhtautuvasta isästä ja hänen juoksijatyttärestään välittää dialogin keinoin urheilun sisimpiä tunnelatauksia, tarina puntaroi mielenkiintoisesti huippu-urheilun arvoja perhehankkeessa, joka saa tavoitteellisuudessaan aikaan ajatuksia herättäviä vinoitumia, vahvat roolisuoritukset yhdistettynä nerokkaaseen sovitukseen ja ohjaukseen tarjoavat katsojalle poikkeuksellisen urheilukulttuurielämyksen
    Lisätietoja »
  • Urheilukirja, Tuomas Kyrö
    Kirja tarjoaa monipuolisen aikamatkan vuosikymmenien taakse urheilun näkövinkkelistä tutkien samalla urheilun suhdetta politiikkaan, talouteen ja maailmanhistoriaan, teksti käsittelee elävästi urheilun sankaruutta ja sen vastakaikuja, kirjailijaa kuvataan kliseiden ja mielikuvien uudistajaksi, ironien eri tasojen hallitsijaksi, kirjailija oli samassa palkintoluokassa ehdolla myös kaksi vuotta sitten fiktiivisellä pituushyppääjän elämästä kertovalla kirjallaan 700 grammaa.
    Lisätietoja, Kirjavinkit »

Pääyhteistyöyritykset

Ilta-Sanomat
Luottokunta
Pohjola
SporttiPassi


Puustelli Niemi Scandic Masku

Palveluyhteistyöyritykset




Halti Hartwall


Iskelmä eastway Entre Sitefactory


Aspo Sponsor Insight
© Suomen Urheilugaala Ulkoasu ja rakennesuunnittelu: Gorm / Event Management Group Oy || Tekninen toteutus: Sitefactory Oy