|
|
|
Suomen Urheilugaala 15.1.2013 Lue lisää»
Illallispöydät Urheilugaalaan 15.1.2013 Lue lisää»
Ehdota palkittavaa Lue lisää»
|
|
|
|
|
|
|
Esikuva
Urheilija, joka sopii urheilulliseksi esikuvaksi koko Suomen
kansalle ja erityisesti urheileville nuorille
|
Laura
Österberg Kalmari
(s. 27.5.1979)
Suomen
naisjalkapalloilun keulakuva Laura Österberg Kalmari on saavuttanut
kaksi UEFA Cupin voittoa ja ollut myös kahdesti ehdolla vuoden
naispelaajaksi koko maailmassa. Hän on esiintynyt 118 maaottelussa
ja tehnyt niissä ennätykselliset 33 maalia. Österberg Kalmari on
voittanut kolme kertaa SM-sarjan ja kerran Ruotsin liigan
maalipörssin. Huikea pelaajaura jatkuu ensi kaudella
WPS-ammattilaisliigan mestarijoukkueessa Sky Blues Soccerissa
Yhdysvalloissa. Österberg Kalmari on ehtinyt huolehtia myös
urheilun ulkopuolisesta elämästä opiskelemalla itselleen ammatin
ja perustamalla perheen, johon kuuluu aviomiehen lisäksi pieni
tytär.
yle.fi »
|
|
|
|
|
Muut ehdokkaat
- Jani Kallunki (s. 5.11.1975)
Kaksinkertainen
judon näkövammaisten Euroopan mestari (2007, 2009) ja seitsenkertainen
arvokisamitalisti Jani Kallunki lähti lähes sokeana pikkupoikana mukaan
painiin näkevien kanssa. Sittemmin judoon siirtynyt Kallunki kilpailee
edelleen myös näkevien kanssa erinomaisella menestyksellä. Hänelle on
myönnetty judossa toisen danin mustavyöarvo. Puhtaasti Paras
-antidopingohjelman tähtikaartiin kuuluvan Kallungin
ennakkoluulottomuus, peräänantamattomuus ja määrätietoisuus toimivat
mainiona esimerkkinä sekä näkövammaisille että näkeville urheilijoille.
- Laura Lepistö (s. 25.4.1988)
Nuoresta iästään huolimatta Laura Lepistö on ehtinyt voittaa jo kaksi
EM-mitalia (kultaa 2009, pronssia 2008). Hän on noussut niiden myötä
Suomen taitoluistelun valtiattareksi, vaikka rinnalla on
poikkeuksellisen kovia kotimaisia kilpasiskoja. Joulukuussa espoolainen
Lepistö valittiin pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi 2009.
Lepistön positiivisuus ja avoimuus ovat olleet omalta osaltaan
vaikuttamassa tyttöjunioreiden kasvavaan kiinnostukseen
taitoluisteluharrastusta kohtaan. Lepistö on aina valmis uhraamaan
esimerkillisesti aikaansa nuorille faneilleen vaativan lajin
harjoittelukiireiden keskellä.
|
|
|
Pääyhteistyöyritykset
|
|
Palveluyhteistyöyritykset
|
|